nepal2009 artimg

Klowner utan Gränser - Nepal

12.12-25.12.2009

Toinen Suomen Klovnit ilman rajoja -yhdistyksen projekteista toteutettiin yhteistyössä Ruotsin Clowner Utan Gränser -järjestön kanssa Kathmandussa, Nepalissa joulukuussa 2009. Projektiin osallistuivat klovnit Roosa Hannikainen alias Lilli Pii(Suomi ), Sarasvati Shrestra Karllson alias Bomba( Ruotsi), Katja Brita Linderberg alias Bella (Norja) ja teknisenä tukena toimi Pyry Rechardt (Suomi).

Projektin tarkoitus oli tuoda iloa ja naurua lapsille, jotka elävät vaikeissa olosuhteissa. Kahden viikon aikana vierailimme kahdeksassa eri avustusjärjestöjen ylläpitämissä keskuksissa ja kouluissa. Projekti opetti paljon siitä, mikä todella on Klovnit ilman rajoja –järjestön tarkoitus maailmalla ja miten tärkeää työtä se on. Lisäksi projekti opetti myös sen, kuinka tärkeää etukäteistyö ja käytännön järjestelyt ovat. Lopputuloksena projektista jäi todella "hyvä maku suuhun" ja kaikki, niin yleisö kuin klovnit, kokivat suuren elämyksen niin antamisessa kuin saamisessakin.

Päiväkirja

15.12

Matkustimme kaupungin läpi projektimme ensimmäiseen kohteeseen paikallisella bussilla Kathmandun sekopäisessä ruuhkassa. Päämääränämme oli organisaatio nimeltä Koshis, joka ylläpitää keskusta paikalliselle mielenterveyshäiriöistä kärsiville aikuisille.

Päästyämme perille meidät johdatettiin pieneen huoneeseen, jossa nepalilaiseen tyyliin istuuduttiin tyynyjen päälle lattialle ja meille tarjoiltiin chaita. Paikalla oli noin 25 keskuksen potilasta ja itse perustaja. Vaihdoimme tietoja järjestöistämme ja saimme mielenkiintoista informaatiota; Mielen sairaudet Nepalissa ovat vaiettu aihe ja muutama vuosi sitten siitä vielä joutui vankilaan. Perustaja oli itse kärsinyt mielisairaudesta monia vuosia ennen kuin hänet diagnosoitiin ja hän sai apua. Sen jälkeen hän halusi auttaa muita kohtalotovereitaan.

Keskustelutuokion jälkeen meidän oli tarkoitus esiintyä keskuksen potilaille. He olettivat, että esiintyisimme samaisessa kahdeksan neliömetrin huoneessa. Selitettyämme ettemme mitenkään mahtuisi esiintymään siinä, meidän vietiin paikalliselle uimahallille, jonka pihalla esiinnyimme. Meitä jännitti, sillä esitys oli alun perin suunnattu lapsille ja se oli ensimmäinen kerta oikean yleisön edessä. Esitys meni kuitenkin todella hyvin ja yleisö nautti siitä valtavasti! Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja yleisön kanssa klovneriasta; klovni antaa ikään kuin oikeuden epäonnistumisille. Se muistuttaa elämän valoisien puolien näkemisestä sekä siitä, ettei koskaan pidä unohtaa leikkiä. Kenenkään ei tarvitse toimia samalla tavalla ja erilaisuus on suurta rikkautta!

16.12

Ahtauduimme varhain aamulla pieneen nepalilaistaksiin, johon juuri ja juuri neljä ihmistä mahtui kaikkine tavaroineen. Saavuimme kouluun, jonka nimi oli Bamboo School. Koulurakennus oli tosiaan tehty bambusta ja koulu tarjosi opetusta yli 2000 lapselle vain 100 rupia/ hlö eli noin 1 euron kuukausimaksulla.

Aurinko paistoi pihamaalle ja yritimme löytää varjoisan esiintymispaikan. Vaatteiden vaihto ja meikkaus sujuivat uteliaiden silmäparien katsellessa. Ajatus pukuhuoneista tai lavan laittamisesta rauhassa ilman yleisön seuraamista ei näissä oloissa ollut todellisuutta. Meidän "onneksemme" kaikki koulun oppilaat eivät tulleet seuraamaan esitystämme. Paikalle saapui noin 300 14-15–vuotiasta nuorta, joka tuntui sekin suurelta joukolta. Nuoria oli niin paljon, että he asettautuivat yleisöksi meidän "lavamme" kolmelle eri puolelle. Emme olleet varautuneet siihen, ja oli todella haasteellista pystyä ottaman huomioon koko yleisö.

Aurinko paahtoi ja hiekka pöllysi, mutta kaikesta huolimatta saimme yleisön nauramaan ja osallistumaan esitykseen. Teineille jotkut esityksen kohdat olivat liian lapsellisia, mutta perus slapstick huumori toimi ehdottomasti parhaiten. Suurin fanijoukkomme oli kuitenkin kuuden orpolapsen ryhmä, jotka tapittivat esitystämme eturivissä herkeämättä. Esityksen jälkeen he lähestyivät meitä uteliaan varovaisesti. Otimme esityksessä käytetyn hyppynarun esiin ja sille riemulle ei tuntunut olevan loppua! Tuntui liikuttavalta kokea lasten läheisyydentarve ja huomion kaipuu, kun pidimme lapsia sylissä ja leikitimme heitä.

Kyynel silmässä jouduimme kuitenkin hyvästelemään lapset. Olisin mieluusti pakannut heidät matkalaukkuun ja ottanut mukaani Suomeen. :)

18.12

Päivän tauon jälkeen esiinnyimme koulussa, joka tarjosi opetusta ilmaiseksi lapsille, jotka asuvat Kathmandun karuilla slummialueilla. Koulun oli perustanut saksalainen nainen, joka halusi auttaa näitä lapsia parempaan elämään. Slummien olot ovat todella karmeat. Lapset perheineen keräävät roskia, joista he saavat pientä tienistiä. Työ on äärimmäisen ikävää ja vaarallista eri tautien takia.

Koulu on järjestänyt slummien perheille tärkeän projektin. Koulu lainaa 100 euroa yhdelle perheelle kerrallaan, jolla perhe pystyy perustamaan pienen kaupan. Kaupan tuotoilla perhe maksaa lainan takaisin hyvin pienissä erissä. Kun laina on kokonaan maksettu, lainaa koulu rahan toiselle perheelle ja niin eteenpäin. Näin perheet pidetään omavaraisena, joka tarkoittaa perheille pidemmän toimeentulon turvaamista verrattuna esimerkiksi satunnaisiin lahjoituksiin tai kehitysapuun.

Esitystä katsomaan saapuneet oppilaat olivat iältään 5-8-vuotiaita ja heitä oli yhteensä noin 300. Oppilaat olivat aivan haltioissaan. Esitys oli täydellinen juuri tälle ikäryhmälle. Klovnien hölmöily sai heidät täysin villeiksi ja opettajat saivat rauhoitella heitä esityksen jälkeen. Jälleen kerran "pukuhuoneemme" oli luokkahuone, jonne oppilaat tunkivat ovista ja ikkunoista.

Esityksen jälkeen oli todella tyytyväinen olo. Kaikki meni nappiin ja yleisö oli aivan riemuissaan. Hyvä me! :0)

19.12

Muutama päivä aikaisemmin olimme tavanneet irlantilaisia vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka edustivat järjestöä nimeltä Umbrella. Järjestö auttaa köyhien lasten perheitä pääsemään kouluun ja järjestöllä on useita orpokoteja Kathmandussa. He yrittävät auttaa lapsia jotka asuvat nepalilaisissa orpokodeissa. Näistä orpokodeista osa on valitettavasti korruptoituneita. Järjestö auttaa myös lapsia ja perheitä slummialueilla.
Menimme yhteen heidän avustamista orpokodeista. Orpokodin piha oli mitä mainioin esiintymispaikka. Koska oli lauantai, oli paikalle kerääntynyt ihmisiä myös lähinaapurustosta. Lapsia oli varmasti yli 400 ja he eivät suinkaan olleet vain yhdessä tasossa, vaan he olivat vallanneet ikkunat ja talojen katot.

Me päätimme aloittaa itsekin esityksemme katolta, ja se oli hauskaa. Laulaen aloitettu show päättyi jälleen kerran iloiseen nauruun ja niin lapset kun klovnitkin olivat onnellisia esityksen päätyttyä. Tavalliseen tapaamme jäimme vielä paikan päälle useaksi tunniksi leikkimään lasten kanssa ja kuulemaan kyseisen järjestön toiminnasta.

23.12

Kolmen ansaitun vapaapäivän jälkeen suuntasimme hieman Kathmandun ulkopuolelle. Siellä toimii järjestö nimeltä Shanti Lebra life, jossa asuu leprasta ja poliosta kärsiviä aikuisia ja heidän lapsiaan. Keskus on jälleen kerran saksalaisten vapaaehtoistyöläisten aikaansaama ja siihen on todella panostettu. Keskus on kuin pieni kylä, jossa talot on rakennettu kauniiseen tyyliin ja ihmisillä on omat pihat ja kasvimaat. Yleisö oli sillä kertaa pienempi, mutta sitäkin intensiivisempi. Lapset olivat täysillä mukana ja pienemmän yleisön edessä löysimme sellaista rentoutta esiintyä, joka on klovneriassa todella tärkeää.

Esityksen jälkeen leikimme lasten kanssa "seuraa johtajaa" -leikkiä ja lasten into sai minut liikuttumaan kyyneliin. Jouduin pakenemaan "pukuhuoneeseen" etteivät klovnimaskit olisivat alkaneet leviämään kyynelistä ja näin hämmentäneet lapsia. Tässä työssä on tärkeä pitää tietty muuri ympärillään, mutta aina se ei päde. Toisaalta oli hyvä saada purkautua monen intensiivisen kokemuksen jälkeen.

Iltapäivästä meillä oli vielä toinen esitys samaisen organisaation pitämässä keskuksessa Kathmandun keskustassa. Siellä yleisöä oli taas sankoin joukoin ja katsomo oli eri tasoissa. Meitä seurasi satojen ihmisten silmäparit joka suunnasta. Taas hiukan haastavampi esitys, sillä kaikissa suunnissa olevien ihmisten huomiota ei ole helppo pitää. Välillä yleisö mekasti niin, että jouduimme keskeyttämään numeroitamme ja odottamaan tilanteen rauhoittumista. Auringon laskettua lähdimme kotiin sydämessämme kokemus taas kahdesta täysin erilaisesta yleisöstä.

24.12

Jouluaatto. Nepalissa ei vietetä joulua länsimaiseen tapaan ja niin koti-ikävä kuitenkin yllätti. Sinä päivänä esiinnyimme keskuksessa nimeltä Maiti Nepal, joka auttaa nuoria tyttöjä, jotka ovat joutuneet ihmiskaupan uhreiksi. He auttavat tyttöjä uuden elämän alkuun. Monen kohdalla tie on pitkä ja vaikea, sillä moni on syvästi traumatisoitunut.

Maiti Nepalin työntekijät päivystävät Nepalin ja Intian rajoilla yrittäen saada kiinni sutenöörejä ja heidän sieppaamiaan tyttöjä. Sutenöörit saavat helposti nuoria tyttöjä mukaansa nepalilaisista kylistä, joissa he kertovat tytön perheelle vievänsä tytön hyviin töihin Kathmanduun tai Intian isoihin kaupunkeihin. Kylissä ihmisillä on harvoin tietoa ihmiskaupasta ja he luovuttavat lapsensa helposti paremman elämän toivosta. Vaikka tyttö pääsisikin vapaaksi, on hänen hyvin vaikea palata kotikyläänsä, sillä häpeä sieppauksesta on niin suuri, ettei perhe välttämättä edes halua tyttöä takaisin. Jos tyttö joutuu pitkäksi aikaa seksiorjaksi ja vapautuu, ei nepalilainen yhteiskunta ota häntä hyvällä vastaan. Moni tyttö ei siksi enää palaa Nepaliin vaikka voisi. Osa jää Intiaan myös sen takia, että heillä ei ole passia ja poliisi ei voi heitä tästä syystä auttaa. Maiti Nepal –järjestö auttaa tyttöjä uuden elämän alkuun vuosikausiksi. Raskaana olevia tyttöjä varten Maiti Nepalilla on erillinen vauvaosasto, jossa tytöt voivat nähdä vauvansa. Moni kuitenkin päättää antaa lapsensa adoptioon.
Esitys toimi hyvin ja paikalla oli myös lähikoulun oppilaita. Esityksen jälkeen organisaation perustajat kertoivat meille Maiti Nepalin toiminnasta. Ihmiskauppa on minulle vaikeasti kohdattava asia, jota olen pohtinut paljon. Haluaisin itse joskus tulevaisuudessa mahdollisesti tehdä yhteistyötä kyseisen organisaation kanssa.

25.12

Viimeinen yhteinen esitys oli ROKPA-järjestön pitämässä keskuksessa. ROKPA-järjestön on perustanut Sveitsiläinen nainen Lea Wyler ja ROKPA toimii Aasiassa ja Afrikassa. He auttavat katulapsia parempaan elämään, he tarjoavat ruokaa, koulutusta ja terveydenhuoltoa.

Yleisöä ei ollut kovinkaan paljon, ehkä noin 50 lapsen joukko. Meillä ei ollut tarpeeksi punaisia neniä mukanamme niin, että olisimme voineet jakaa niitä kaikille yleisöillemme aikaisemmin, mutta nyt meillä oli mahdollisuus tehdä niin. Esityksen lopussa jaoimme niin oppilaille kun opettajillekin punaiset klovnin nenät. Otimme paljon valokuvia ja leikimme lasten kanssa. Jokaisessa meissä asuu pieni klovni, oli se sitten punaisen nenän kera tai ilman!

Olo oli haikea, mutta onnellinen! Tämä oli viimeinen esityksemme yhdessä - ainakin toistaiseksi.

Kokemus matkasta oli voimakas. Oli ihana nähdä lasten riemu, mutta välillä sitä kyseenalaisti omia vaikutusmahdollisuuksiaan. Riittikö pieni hetki naurua lapselle, kun oikeasti olisi halunnut tarjota paljon enemmän? Koulupäivän jälkeen lapset palasivat takaisin slummeihin ehkäpä yksi kokemus rikkaampana jaksaa seuraava päivä. Yksikin hymy on kuitenkin enemmän kun ei yhtään hymyä ja kun on nähnyt liki 500 lapsen naurun, tietää että ainakin niissä hetkissä on tuonut ilon heille, ja meille esiintyjille jää ikuisiksi ajoiksi kokemus siitä sydämiimme.

Teksti: Roosa Hannikainen

Työryhmä:

Roosa Hannikainen, klovni Lilli Pii (Suomi )
Sarasvati Shrestra Karllson, klovni Bomba( Ruotsi)
Katja Brita Linderberg, klovni Bella (Norja)
Pyry Rechardt, tekninen tuki (Suomi)
Organisointi: Ruotsin Clowner Utan Gränser

Linkit:

www.clownswithoutborders.org
www.rokpa.org
www.maitinepal.org
www.umbrellanepal.org