Klovnit toukokuussa Kreikan pakolaisleireille

Toukokuun 12. päivänä kaksi klovnia lentää Suomesta Kreikkaan osallistumaan Clowns Without Borders International -järjestön yhteistyöprojektiin Thessalonikissa ja Pohjois-Kreikassa. Esiinnymme pakolaislapsille ja pidämme työpajoja, joissa lapset harjoittelevat sirkustaitoja ja leikkivät klovnien kanssa. Klovnit ovat tuoneet naurua Välimeren yli tulleille pakolaisille jo loppusyksystä asti, vaikka välillä oli lähes mahdotonta päästä esiintymään, ja jotkut ryhmät jopa auttoivat pakolaisia veneistä Lesvoksella ja muilla saarilla. Tällä hetkellä kansainvälisiä klovneja on eri puolilla maata, ja suomalais-brittiläis-eteläafrikkalainen ryhmämme on yksi monista. Ensimmäiset suomalaiset, toistaiseksi!

Yhteistyökumppaninamme on Save the Children -järjestö, ja kukin lähtijä on suorittanut verkossa heidän kurssinsa, joka on edellytys yhteistyölle. Kaiken kaikkiaan projekti on valtaisa, aloitteentekijänä Ruotsin Clowner Utan Gränser, joka hankki vuoden alussa luvat kaikille osallistuville taiteilijoille ja osallistuu myös projektin rahoitukseen saamansa suuren lahjoituksen turvin. 

Nenät ja posket punaisina pakkaamme jo piensoittimia, esiintymisasuja kuumiin oloihin, hattuja, keiloja, palloja, huulipunaa lasten nenien maalaamiseen ja saippuakuplia… Pieniä kuplia perhostelee vatsassa, odotus alkaa kihelmöidä ja muuttua jännitykseksi. Olemme suunnitelleet esitystämme kansainvälisen tiimimme kanssa skypekokouksessa, ja paikan päällä meillä on yksi harjoituspäivä. Sitten se on menoa ja loikkaa tuntemattomaan, emmehän voi etukäteen tietää tarkoin, millaisiin oloihin päädymme, voimmeko esittää shown vai vain katkelmia siitä, onko tilaa pitää työpaja, olemmeko leirillä vai aidan takana… Tuhat kysymystä mielessä, mutta tärkein kuitenkin tiedossa ja sydämessä: annamme hymymme ja hellyytemme, hassuutemme ja huomiomme siinä hetkessä, kun saamme kohdata lapset. 

Matkan jälkeen pidämme infoshown, jossa kerromme kaikesta. Toivottavasti eniten naurusta.

Pipsa ja Leo

Vastaa

(*) Required, Your email will not be published