Puola 2012

puola2012 artimg
puola2012 artimg

Projektin kulku

Puola 2012 -projekti sai alkunsa vähintään vuotta ennen matkalle lähtemistä. Projektia valmisteli erityisesti Anu Salonen Wroclawissa Puolassa. Perusteellinen valmistelu mahdollistui Salosen vakituisen Puolassa asumisen johdosta. Hänen kattavat kontaktiverkostonsa mahdollistivat monipuoliset kohtaamiset niin lastenkotien, kehitysvammaisten päiväkeskusten, kuin myös vanhainkotien kanssa. Projektimme järjestettiin yhtä aikaa Brave Kids -festivaalin kanssa. Tämä Unescon alaisuudessa toimiva festivaali toi Wroclawiin köyhiä lapsia ympäri maailmaa. Näin projektimme pääsi kohtaamaan myös nämä lapset esiintyen heille sekä esiintyen heidän kanssaan.

Apurahallaan Suomen Kulttuurirahasto mahdollisti Projektin toteutumisen.

Syksyllä 2011 alkoi työryhmän kokoaminen. Roosa Hannikainen lupautui ohjaamaan esitystä. Yhdistyksen hallituksen sisältä mukaan päättivät lähteä Tanja Eloranta (saadakseen ensimmäisen kokemuksen kentällä toimimisesta) sekä Ida Backer. Kahden klovnin lisäksi työryhmään ryhdyttiin etsimään sirkustaiteilijoita ja muusikkoa. Mukaan lähti lopulta Venäjän Karjalassa mukana ollut muusikko Eero Savela, sekä notkeusakrobaatti Petra Shütt ja vannetaiteilija Jerina Hintikka. Projektia koordinoi Suomessa Minttu Sipola.

Kesäkuun seitsemäntenä päivänä tapasivat innokkaat taiteilijat toisensa ja ryhtyivät toimeen Puola 2012 -projektin taiteellisen osuuden eteen. Harjoitukset alkoivat tutustumisen ja esittäytymisen merkeissä. Jokainen esitteli omat ideansa ja materiaalinsa esitystä ajatellen. Sirkustaiteilijat Shütt ja Hintikka esittelivät myös omia välineitään muulle ryhmällä, joka innokkaasti tutustui sekä vanteisiin että keiloihin. Ryhmä keskusteli työpajojen sisällöistä ja rakenteesta.

Miltei kahden viikon työn päätteeksi ryhmällä oli kasassa esityksen perusrunko, numerot, musiikit ja koreografiat. Olimme valmiit ottamaan vastaan Nalle P. Laanelan klovneriakurssin sekä ohjauksen viimeistelyn. Laanelan pitkän linjan kokemus mm. komediaan perehtyneiden maisterien kolulutuksessa Tukholmassa sekä hänen työnsä Ruotsin klovner utan gränser -yhdistyksessä tekee hänestä yhden parhaimmasta kouluttajasta Suomen yhdistyselle.

Nallen kurssille mahtui mukaan viisi projektin ulkopuolista KIR:rin toiminnasta kiinnostunutta osallistujaa. Kurssi oli hedelmällinen ja antoisa paketti sosiaalisen klovnerian parissa toimiville. Laanelan tehokas ohjaustyö vaikutti suuresti esityksemme laatuun selkeyttäen ja tarkentaen esityksen iloa ja lohtua tuovaksi kokonaisuudeksi.

Ensimmäinen esiintyminen tapahtui 21.6. kello 12 Punavuoren vastaanottokeskuksessa. Keskuksen pienimmät saapuivat hyvissä ajoin paahteiselle piha-alueelle tutustumaan esiintyjiin, palloihin, keiloihin ja instrumentteihin. Tämä ensimmäinen esiintyminen valoi uskoa ja rohkeutta ryhmään, joka oli nousemassa lennolle kohti Puolaa heti seuraavana aamuna.

Wroclaw

Aikataulu perillä oli tiivis, monipuolinen ja taitavasti organisoitu.

Lauantai 23.6
Kaikille avoin esiintyminen kehitysvammaisten Down- lasten, ja nuorten päiväkeskuksen pihamaalla sekä työpaja keskuksen sisätiloissa.

Sunnuntai 24.6
Puistoon kerätty pieniä romanikerjäläisiä aina taaperoista nuoriin. Esityksen lisäksi heille oli organisoitu piknik ja työpaja sekä vapaata leikkiä esiintyjien kanssa.
Kuulimme luennon Srebrencan verilöylystä selviytyneiden elämästä ja saimme kutsun viedä iloa telttakylän lapsille.
Maanantai 25.6
Esiintyminen kunnallisessa vanhusten kodissa, jossa pääasiassa pyörätuolissa olevia vanhuksia sekä kohtaamisia ja keskusteluja heidän kanssaan.
Tiistai 26.6
Esiintyminen ja työpaja lasten neurologisella klinikalla. Katsomossa myös Brave Kids -festivaalin vetäjiä.
Brochowissa sijaitsevassa romanikerjäläislapsille suunnatussa keskuksessa esiintyminen ja työpaja sekä yhdessä syömistä ja rupattelua.
Keskiviikko 27.6
Esiintyminen ja työpaja orpokodissa Dom Dziecka.
Esiintyminen yhdessä Brave Kids -festivaalin lasten kanssa köyhien vanhusten kodissa.
Torstai 28.6
Kehitysvammaisten lasten orpokodissa esiintyminen ja työpajoja. Mukana myös Brave Kids -festivaalin lapsia.

Kuuden päivän aikana ehdimme esiintyä peräti kahdeksan kertaa, tavata lukemattomia lapsia ja köyhiä vanhuksia. Ryhmä selvisi urakastaan hienosti taitavan organisoinnin ja erinomaisten ryhmänjohtajien Anu Salosen ja Gabriel Almagron ansiosta. Emotionaaliset päivät purettiin joka ilta keskusteluin. Jaoimme toisillemme myös kannustavaa palautetta esiintymisen etevästä soveltamisesta mitä erilaisimmissa olosuhteissa.

Kaiken kaikkiaan itse matka oli menestys. Tavoitimme lapsia, jotka todella tarvitsivat iloa elämäänsä. Elorannan matkapäiväkirjassa 24.6 lukee: ”Paitsi perspektiivä, luulen antaneeni tänään ja eilen lapsille valoa ja toivoa kuvitella paremman tulevaisuuden itselleen. Vihdoin 35-vuoden esiintymishistoriallani tuntuu olevan jokin tarkoitus.”

Teksti: Tanja Eloranta

Työryhmä:
Eero Savela, Ida Backer, Tanja Eloranta, Petra Schütt, Jerina Hintikka
Projektin johtajat: Anu Salonen ja Gagriel Almagro
Organisointi kotimaassa: Roosa Hannikainen, Minttu Sipola

Kohde: Wroclaw, Puola
Rahoitus: Suomen Kulttuurirahasto
Matka-aika: lähtö 22.6 ja paluu 29.6
Harjoitukset: 7.-20.6.
Nalle P. Laanelan kurssi (Ruotsin Clowner utan gränser)/ ohjaus 18.6-20.6